Piispa Jukka Keskitalon saarna Iin seurakunnan 650-vuotisjumalanpalveluksessa 30.6.2024

Mark. 3: 13-19

Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges – se merkitsee: ukkosenjylinän pojat – sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet.

Rakkaat kristityt, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa.

On juhlan ja kiitoksen aika, kun olemme kokoontuneet viettämään Iin seurakunnan 650-vuotisjuhlaa. Se on suomalaisessa ja varsinkin pohjoissuomalaisessa kontekstissa todella pitkä aika. Tänään me kiitämme Jumalaa Iin seurakunnan pitkästä historiasta ja nykyisyydestä. Ajattelemme kiitollisina niitä kymmeniä sukupolvia, jotka ovat ennen meitä pitäneet huolta tästä seurakunnasta, rakentaneet sen kirkkoja, kokoontuneet jumalanpalveluksiin, kastaneet lapsensa ja haudanneet kuolleensa kristillisin menoin kirkkomaahan.

Iin seurakunta on Pohjois-Pohjanmaan kolmanneksi vanhin seurakunta. Ensimmäiset varmat kirjalliset maininnat Iin seurakunnasta löytyvät vuodelta 1374. Professori Jouko Vahtola tosin kirjoittaa Iin seurakunnan historiassa, että todennäköisesti seurakunta on syntynyt, kappeliseurakuntana, joskus vuosien 1340 ja 1374 välillä. Tuon ensimmäisen kirjallisen lähteen maininnasta on nyt kuitenkin kulunut 650 vuotta, joten juhlalle on hyvät ja vankat historiatiedot olemassa.

Iin 650-vuotias seurakunta kantaa tietysti sisällään myös Iin kunnan historiaa, sillä erotettiinhan kunnat itsenäisiksi toimijoiksi kirkkopitäjistä vasta 1860-luvun kunnallisasetuksen myötä. Iin seurakunta ja Iin kunta viettävätkin tästä syystä yhteistä 650-vuotisjuhlaa.

Suurimmillaan Iin seurakunnan alueet ovat ulottuneet Simosta Liminkaan ja Perämeren rannalta aina Venäjän rajalle asti. Iin seurakunnasta itsenäisiksi seurakunniksi on erotettu Haukiputaan, Kiimingin, Ylikiimingin, Pudasjärven, Taivalkosken, Kuivaniemen ja Yli-Iin seurakunnat. Vuoden 2007 alussa historianpyörä liikahti muutaman pykälän taaksepäin, kun Kuivaniemen seurakunta liittyi takaisin Iin seurakuntaan kappeliseurakuntana.

Iin seurakunta on perustettu ennen reformaatiota. Perustamisensa aikoihin Iin seurakunta oli Turun katolisen hiippakunnan pohjoisimpia vartioasemia Salon eli Saloisten ja Kemin seurakuntien ohella. Iin seurakunnan ensimmäiset 150 vuotta sijoittuvat siis katoliselle ajalle, mistä syystä tämän  650-vuotisjuhlan viettäminen ekumeenisena jumalanpalveluksena on hieno ajatus. Upeaa, että olemme saaneet tähän juhlaan Helsingin katolisen hiippakunnan piispan, piispa Raimon.

Reformaatio 1500-luvun alussa tapahtui Suomessa – toisin kuin esimerkiksi Saksassa – hyvin rauhanomaisesti. Se oli vähittäinen, tosiasiallisesti useita vuosikymmeniä kestänyt prosessi, jossa katolinen kirkko muovautui evankelis-luterilaiseksi. Ei ollut mitään jyrkkää katkosta. Jumalanpalveluselämä ja seurakunnallinen elämä jatkuivat entiseen malliin. Vasta 1593 pidetyn Upsalan kokouksen seurauksena luterilainen tunnustus tuli Ruotsin valtakunnan viralliseksi tunnustukseksi. Näin ollen nykyinen Iin evankelis-luterilainen seurakunta jatkaa ilman katkoksia vuoteen 1374 juurensa ulottavan seurakunnan perintöä.

*

On hieno yksityiskohta, että tämä Iin seurakunnan pitkää taivalta juhlistava jumalanpalvelus pidetään apostolien päivänä, jolloin muistamme kaikkia apostoleja. Sunnuntain tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja heidän tehtävästään laajemminkin. Samalla tämän sunnuntain teema laajenee koskemaan kaikkien Jeesuksen seuraajien tehtävää maailmassa. Kristus on kutsunut meidät osallisiksi siitä uskosta, jonka apostolit välittivät eteenpäin.

Kuulemassamme Markuksen evankeliumin katkelmassa kerrotaan, kuinka Jeesus kutsui kahdentoista opetuslapsen piirin. Merkillepantavaa on, että evankeliumin mukaan Jeesus kutsui opetuslapset olemaan kanssaan. Jeesus siis kutsui lähimmät opetuslapsensa hyvin läheiseen suhteeseen itsensä kanssa. Opetuslapset elivät Jeesuksen kanssa noin kolmen vuoden ajan jakaen arjen ja juhlan keskenään.

Toiseksi Jeesus kutsui opetuslapset evankeliumin mukaan lähettääkseen heidät saarnaamaan evankeliumia ja karkottamaan saastaisia henkiä. Jeesus siis halusi, että apostolit ovat ensin hänen kanssaan ja hänen lähellään. Siitä käsin, Jeesuksen läheisyydestä, he saivat valtuutuksen lähteä toimimaan Jeesuksen nimissä ja hänen sanansaattajinaan evankeliumin ilosanomaa julistaen.

Sana ”apostoli” tulee kreikan kielen sanasta apóstólos (ἀπόστολος), joka puolestaan muodostuu etuliitteestä apó (ἀπό–) tarkoittaen suunnilleen ’pois’ tai ’erilleen’, ja sanan juuresta stéllō (στέλλω), joka merkitsee ’lähettää’. Sana apostoli tarkoitti alun perin ”pois lähetettyä” tai ”lähettilästä”. Apostoli oli siis Jeesuksen luota lähetetty ja itsensä Vapahtajan lähettiläs.

Sana apostoli mainitaan Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa kummassakin vain kerran. Matteuksen evankeliumin mukaan ne kaksitoista, jotka Jeesus valitsi seuraamaan häntä, ja joita hän myös itse kutsuu apostoleiksi olivat juuri he, joiden nimet mainitaan tämän sunnuntaina evankeliumissa.

He olivat: Simon Pietari, Jaakob, Johannes, Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas, Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot. Apostolien teot kertoo, että Juudas Iskariotin kavalluksen ja tekemänsä itsemurhan jälkeen hänen tilalleen valittiin arvalla Mattias.

*

Apostolien päivänä emme ainoastaan muista apostoleja henkilöinä ja Jeesuksen ensimmäisen sukupolven seuraajina, vaan ajattelemme laajemmin sitä apostolista opetusta, jonka he välittivät eteenpäin. Kyse on siitä perinnöstä ja opetuksesta, jonka Jeesus jätti seuraajilleen eteenpäin vietäväksi ja välitettäväksi. Sen opetuksen pohjalle Iin seurakuntakin yli 1300 vuotta apostolien kutsumisen jälkeen perustettiin.

Apostolisuutta voidaan tarkastella useista näkökulmista. Yksi on niin sanottu apostolinen seuraanto eli suksessio. Jeesus asetti apostolit, he asettivat paimenia sekä piispoja ja nämä puolestaan asettivat seuraavia piispoja ja paimenia. Kun minut vihittiin piispaksi, piispoja monesta kirkosta asetti kädet päälleni välittäen näin apostolisen siunauksen aina itseltään Vapahtajalta saakka. Kun joitakin viikkoja sitten vihin pappeja siunasin heidät kätten päälle panemisen kautta ”palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla”. Ei ole siis yhdentekevää, että voimme sanoa olevamme Iin seurakunnan juhlassakin siinä samassa ketjussa, joka alkoi Jeesuksen kutsuessa kaksitoista opetuslasta apostoleiksi.

Toinen näkökulma apostolisuuteen tulee kristittyjen yhteisestä Nikean uskontunnustuksesta, jossa sanomme: ”Uskomme […] apostolisen kirkon”. Tämä uskontunnustus tulee jakamattoman kirkon ajalta ennen idän ja lännen kirkon jakaantumista. Se on siis kaikkien kristittyjen, myös meidän luterilaisten, samoin kuin katolilaisten, yhteinen tunnustus. Apostolisuus on siis sitä, että me uskollisesti elämme samasta uskosta, jota apostolit julistivat ja välitämme sitä eteenpäin. Apostolisuus merkitsee uskollisuutta apostoliselle opetukselle.

Tästä käsin avautuu myös apostolien päivän yleisteema, joka on ”Herran palveluksessa”. Meidät kaikki tänäänkin kirkkoon kokoontuneet on kutsuttu elämään yhteydessä Kristukseen. Rakentamaan elämämme hänen varaansa ja todistamaan hänestä sanoin ja teoin. Meidät kaikki on kutsuttu elämään yhteydessä toisiin kristittyihin, sillä kuten vanha sanonta kuuluu, yksi puu ei kauan pala.

Kristuksen seuraajina meillä jokaisella yksittäisellä kristityllä on tehtävä. Kenenkään täällä Iin 650-vuotiaassa seurakunnassakaan ei tarvitse jäädä toimettomaksi. Ennen muuta meidät tämän ajan kristityt on kutsuttu kuuliaisuuteen Kristukselle ja palvelemaan lähimmäisiämme. Toisin sanoen tekemään niitä tekoja, joita Kristus teki. Lohduttamaan ja auttamaan; ennemmin sitomaan kuin tekemään uusia haavoja. Sitä tekee Iin seurakunta esimerkiksi laajan ja monipuolisen diakonityönsä kautta tänäkin päivänä.

Apostolisena kirkkona eläminen merkitsee myös apostoliseen lähetystehtävään osallistumista. Kaste- ja lähetyskäskyssään Jeesus sanoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni; kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Myös Iin 650-vuotias seurakunta tekee ja tukee kirkon lähetystyötä, niin että yhä uudet ihmiset voisivat uskoa Jeesukseen ja tunnustaa hänet Herrakseen.

*

Tänään 650-vuotias Iin seurakunta on tukevasti juurillaan elävä ja perinteitä kunnioittava, mutta samanaikaisesti moderni ja toimintaansa koko ajan kehittävä seurakunta. Vain jokin aika sitten toimittamassani Iin seurakunnan piispantarkastuksessa saatoin todeta, että seurakunnan toiminta on runsasta, sen talous on erinomaisessa kunnossa ja se on haluttu ja arvostettu yhteistyökumppani iin kunnalle sekä paikkakunnan muille toimijoille.

Juuri nyt Iin seurakunta on uudessa vaiheessa, kun seurakuntaa uskollisesti ja hyvin kolmen vuosikymmenen ajan kirkkoherrana palvellut Tapani Ruotsalainen on jäämässä eläkkeelle. Seurakunnan kirkkoherranvaali järjestetään alkusyksystä. Kiitos Tapanille uskollisesta palvelusta. Kiitos Iin seurakunnan työyhteisölle, luottamushenkilöille ja vastuunkantajille.

650-vuotias Iin seurakuntaa katsoo siis vahvasti tulevaisuuteen. Edessä on varmasti monia vaiheita, epävarmuuksiakin. Mutta voin vakuuttaa, että samalla tavoin epävarmuuden keskellä tämä seurakunta on elänyt monta kertaa kuuden ja puolen vuosisadan mittaisen historiansa aikana esimerkiksi 1500-luvulla, jolloin venäläiset hävittivät Iin, sen kirkon ja pappilan peräti kaksi kertaa. Aina on kuitenkin noustu ja rakennettu kirkko uudelleen. Näin tapahtui viimeksi toisen maailmansodan jälkeen Iin vanhan puukirkon tuhouduttua tulipalossa.

Jeremian kirjassa Herra sanoo: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Olkoon tämä sana suuntaviittana, kun Iin seurakunta suuntaa kulkunsa – jos Jumala suo ja Herramme paluu viipyy – kohti viiden vuosikymmenen päässä olevaa 700-vuotisjuhlaansa kohti.