Välittäkää rohkeasti kulttuurista ja kristillistä perintöä

Keski-Suomi

Lämmin kiitos kutsusta Keski-Suomen perinteiseen miesteniltaan. Tästä on ollut puhetta jo aiemminkin, mutta aikataulusyistä vasta nyt osallistumiseni järjestyi. Tämä on minulle erityisen mieluinen tilaisuus, koska tunnen tradition ja olen varsinkin 2000-luvun alkuvuosina ollut usein näissä miestenilloissa mukana.

Sydämeni on vahvasti Keski-Suomessa asuttuani Jyväskylän seudulla perheeni kanssa lähes 23 vuotta. Vuonna 2010 siirryin Jyväskylästä kirkkohallituksen kansliapäälliköksi Helsinkiin, ja 2018 piispaksi Ouluun.

Mökkimme on kuitenkin myös kaikki nämä viimeiset vuodet ollut Laukaassa, joten toinen kotimme on Keski-Suomessa. Kuluneenakin kesänä vietimme suurimman osan lomastamme Keski-Suomen luonnonkauniissa maisemissa.

Vaikka olenkin syntynyt Tornionjokilaaksossa, on keskisuomalainen luonto järvineen ja vuorineen tärkeä osa minun sielunmaisemaani.

Jyväskylällä ja Keski-Suomella on tietysti tärkeä sija myös kasvamisessani pappina ja kirkon työntekijänä. Täällä olen tärkeimmät evääni myös nykyiseen työhöni saanut. Kiitän siitä, että olen saanut vuosien varrella olla yhteyksissä monien teidänkin kanssanne ja että olette näin koulineet ja kasvattaneet minua pappina.

Tehtävät veivät minut vuonna 2010 muualle, mutta tietty haikeus oli täältä lähtemisessä. Lieneekö kuitenkin jumalallinen käsi ollut mukana siinäkin lähdössä, koska lähtösaarnani tekstinä olivat Jeesuksen jäähyväissanat oppilailleen: ”Teille on hyväksi, että minä menen pois.” (Johanneksen evankeliumi 16: 7)

Perintö ja sen välittäminen

Tämän miestenillan aiheena on sanat ”perintöä välittämässä”. – Nämä ovat aika monimerkityksiset sanat. Mitä kaikkea perinnöllä voidaan tarkoittaa?

Ensin on varmaankin ihan konkreettinen taso: Se mitä perimme edellispolvilta. Omaisuutta: rahallista ja  aineellista. Perimme myös geeniperimän vanhemmiltamme. Sitten toisaalta perimme, vähän toisessa mielessä, myös tapoja ja toimintamekanismeja kasvuympäristöstämme. Nämä voivat liittyä oppimiseen ja kasvatukseen. Perimme myös lähintä kasvuympäristöä laajemmin tapakulttuurin ja kielen. Emme voi keksiä omaa kieltä, vaan liitymme ja kasvamme lapsena vähitellen ympärillämme puhuttuun kieleen ja murteeseen.

Sitten perimme myös tämän yhteiskunnan aiemmilta polvilta hoitaaksemme. Ja kukin sukupolvi hoitaa yhteiskunnan asioita vuorollaan. Perimme myös kulttuurin laajimmassa mahdollisessa mielessä ymmärrettynä. Kukin sukupolvi vuorollaan kantaa kulttuuriperintöä, johon kuuluvat oikeastaan kaikki oman identiteetin rakennusosat.

Niin paljon kuin nykyään identiteettiin voidaankin lainata aineksia myös muualta maailmaa, niin uskon että suurin osa siitä mitä olemme, on edelleen useimmilla meillä hyvinkin suomalaista kulttuuriperintöä.

Toki suomalaisuuteen kuuluu nykyään myös monia suomalaisia, joiden juuret ovat jossakin Suomen valtion rajojen ulkopuolella. Kaikki he tuovat mukanaan myös oman perintönsä.  Perintöä on myös rakennettu kulttuuriperintö, kuten vaikkapa tämä Korpilahden arvokas kirkko tai Petäjäveden vanha kirkko, joka on maailmanperintökohde.

Yhtä kaikki, uskon että omista juuristaan on hyödyllistä olla tietoinen. Se on jopa välttämätöntä muodostaessaan oman elämänsä kertomusta.

Minun perintöni

Mikä on sitten minun oma perintöni? Tämä ”Perintöä välittämässä” -aihe pani minut pohtimaan asiaa moneltakin kantilta. Mitä olen itse saanut perintönä edeltäviltä sukupolvilta ja mitä jätän perinnöksi omille lapsilleni ja lastenlapsille?

Olen lähtöisin aineellisesti suhteellisen vaatimattomista olosuhteista, joten mitään suurta taloudellista perintöä en ole sisarusteni kanssa saanut. Kun vanhempani kuolivat ja kun keskustelimme sisartemme kanssa kotitilan vähäisten peltojen pienen metsäpalstan kohtalosta, niin huomasin, että meistä sisaruksista minulla nuorimpana oli vahvin tunneside peltoihin, jotka isoisäni ja osin vielä isänikin on raivannut. En kyennyt myymään niitä täysin ulkopuoliselle. Niinpä lunastin maat sisaruksiltani. Nyt huomaan, että juureni ovat aika syvällä siinä esivanhempieni raivaamassa ja viljelemässä maassa.

Toinen perintö, jonka välittäminen tuli mieleeni ovat tietyt arvot, jotka olen saanut vanhemmiltani. Niissä nousee erityisesti kaksi: työn arvostaminen ja rehellisyys arvona.

Kristillinen perintö ja sen välittäminen

Entäpä sitten kristillisen perinnön välittäminen eteenpäin? Ratkaisevan tärkeää tähän asti on ollut kodeissa tapahtuva perinteen siirto. Yhä edelleen kuulee tarinoita siitä, kuinka radiojumalanpalveluksen aikaan piti hiljentyä kuuntelemaan. Äidit ja isoäidit ovat opettaneet iltarukouksen.

Kirkon nelivuotiskertomuksen Uskonto arjessa ja juhlassa (2020) mukaan kristillinen kotikasvatus vähenee nopeasti. Uskonnollisen kotikasvatuksen katsoo saaneensa joka kolmas suomalainen, mutta yksittäisiä kristillisiä tapoja, kuten iltarukousta ja seurakunnan kerhossa tai pyhäkoulussa käymistä, oli kertomuksen mukaan harjoitettu huomattavasti tuota enemmän.

Siksi onkin huolestuttavaa, että erityisesti naisten halukkuus välittää kristillisiä perinteitä omille lapsilleen vähenee sukupolvi sukupolvelta. Viidennes 15–29-vuotiaista naisista aikoo opettaa tai on jo opettanut iltarukouksen omille lapsilleen. Vielä iltarukoustakin huonommin näyttäisi käyvän ruuan siunaamiselle, jumalanpalveluksessa käymiselle, virsien laulamiselle ja pääsiäisen viettämiselle Kristuksen ylösnousemuksen juhlana.

Niin tutkimusten kuin arkikokemuksenkin mukaan vanhemmat vetoavat usein lapsen omaan valintaan myöhemmin elämässään, kun puhutaan uskonnosta ja siihen liittyvistä tavoista. Esimerkiksi kastamattomuutta saatetaan perustella sanomalla, että lapsi saa aikuisena päättää asiasta ihan itse.

Tämä kuulostaa hyvin trendikkäältä, mutta tarkemmin ajateltuna ei kuitenkaan niin loppuun asti ajatellulta. Vanhemmat välittävät lapsilleen aina jonkinlaiset arvot ja esimerkin. Jos haluttaisiin olla johdonmukaisia, ei minkäänlaisia arvojakaan pitäisi ”tuputtaa lapsille”, koska lapsihan voi tämän logiikan mukaan ne sitten itse aikanaan valita. Itse asiassa asia on juuri päinvastoin. Jotta lapsi voi joskus itse valita arvonsa ja jotta hänellä olisi välineet päättää haluaako hän sitoutua kristillisiin arvoihin, hänen täytyy olla niistä tietoisia.

Useat viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että nuoret miehet ovat Suomessa huomattavasti uskonnollisempia kuin samanikäiset naiset. Vuonna 2023 tehdyssä laajassa kyselytutkimuksessa (Seurakuntien tunnettuuskysely 2023) 18–24 vuotiaista miehistä 42 prosenttia arvioi kirkon arvojen vastaavan heidän omia arvojaan. Vastaavan ikäisistä naisista näin arvioi 26 prosenttia.

Vastaavasti kirkkoon kuulumattomista miehistä viidennes piti kirkkoon liittymistä todennäköisenä, samanikäisistä naisista vain joka kymmenes.

Ylen nuorten miesten uskonnollisuutta käsittelevässä jutussa kirjoitettiin vastikään: ”Nykyään on paljon helpompi puhua näistä asioista. Sitä, että uskoo Jumalaan, ei enää pilkata, siitä on vähemmän noloa puhua. Kaveripiirini on monikulttuurinen, jossa uskotaan eri jumaliin, mutta kaikki uskaltavat sanoa, mihin uskovat”, Elmeri Paju sanoo.

Tässä on havaittavissa mielenkiintoinen muutos.

Rohkaisu perinnön välittämiseen

Perinnön omaksumiseen ja siirtämiseen kannattaa hakea ohjetta Pyhästä kirjasta, Raamatusta. Apostoli Paavali kirjoittaa oppilaalleen Timoteukselle, jota Paavali piti kuin omana poikanaan:

”Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.” (Paavalin 2. kirje Timoteukselle 3: 14)

Rohkaisen meitä kaikkia miehiä tämän Raamatun kohdan hengessä olemaan ylpeitä siitä perinnöstä, jonka olemme saaneet vanhemmiltamme ja esivanhemmiltamme. Suomi on maailman onnellisin maa, joten olkaamme ylpeitä omasta maastamme ja omasta kulttuuristamme. Sitä kannattaa välittää eteenpäin.

Tämä ei tarkoita nurkkakuntaisuutta tai uusien kulttuurivaikutteiden pois sulkemista. Uutta voidaan omaksua nimittäin vain, jos on jo hyvä kulttuurinen itsetunto. Oman kulttuurin arvostaminen ja monikulttuurisessa maailmassa eläminen ovat sovitettavissa yhteen.

Samoin rohkaisen teitä miehiä, tietenkin myös naisia, välittämään kristillistä uskoa ja kristillistä tapakulttuuria seuraaville polville. Moni teistä miehistä on isä tai isoisä. Viekää lastenlapsia kirkkoon, opettakaa heille iltarukous, viekää heitä kävelyretkelle hautausmaille ja kertokaa edeltävien sukupolvien työstä.

Jos koet, ettet osaa tai rohkene puhua lapsillesi ja lastenlapsille Jumalasta, niin puhu heistä Jumalalle. Muista heitä rukouksissasi.

Lopuksi haluan jättää teille miehille parasta, mitä pystyn, nimittäin toivottaa teille hyvän Jumalan siunausta: Herra siunatkoon sinua, ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle, ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi, ja olkoon sinulle armollinen. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

(Kuva: Petri Blomqvist)