Mahdollisuuksia ja muutostarpeita missiossa

Hyvät Nyakaton Raamattu-koulun opettajat ja opiskelijat, hyvät ystävät!

Tervehdin teitä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä Heprealaiskirjeen sanalla:

”Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.” (Hepr. 13:8)

On suuri ilo saada kuulua tämän Jeesuksen seuraajien yhteisöön. Uskomalla häneen, meillä on elämä ja meillä on toivo iankaikkisesta elämästä. Kristittyinä ja kirkkona meille on annettu tehtävä viedä evankeliumia kaikille luoduille. On ilo saada olla mukana tässä lähetystehtävässä.

Käsittelen tällä luennollani kirkon nykyistä missionaarista tilannetta Suomessa sekä jaan joitakin havaintojani länsimaiden missionaarisesta tilanteesta yleensä.

Olen toiminut noin 37 vuotta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappina, ja näistä yli 6 vuotta piispana pohjoisessa Suomessa, Oulun hiippakunnassa. Lisäksi olen toiminut mm. kirkkoherrana Suomen suurimmassa seurakunnassa Jyväskylässä sekä Suomen kirkon keskushallinnossa, kirkkohallituksen kansliapäällikkönä. Tehtävä vastaa Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon pääsihteerin tehtävää. Mutta nyt olen siis piispana ja tarkastelen kirkon missionaarista tilannetta tästä näkökulmasta.

Oulun hiippakunnan ja Victoriajärven itäinen hiippakunta ovat olleet ystävyyshiippakuntia jo yli 10 vuoden ajan. Niinpä teidän edellinen piispanne, piispa Gulle, osallistui minun piispanvihkimykseeni vuonna 2018. Sain vierailla täällä Nyakatossa ja Mzanzassa seuraavana vuonna 2019 ja osallistua graduaatiojuhlaan. Teidän uusi piispanne, piispa Lema, on puolestaan vieraillut parikin kertaa Suomessa ja Oulun hiippakunnassa. Viimeksi vuosi sitten. Nyt iloitsen siitä, että saan olla hänen piispanvihkimysjuhlassaan yhdessä neljän hiippakuntamme työntekijän kanssa.

Taustaa Suomesta ja Suomen ev.-lut. kirkosta

Kerron teille ensin vähän Suomen ja meidän evankelis-luterilaisen kirkkomme historiasta. Suomi on yksi maailman pohjoisimmista maista. Suuri osa omaa pohjoista hiippakuntaani sijaitsee jopa pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, missä aurinko ei lainkaan nouse talvisin. Vastaavasti kesäisin pohjoisessa Suomessa aurinko ei öisin laske ollenkaan.

Naapurimaina Suomella on Ruotsi ja Norja sekä Venäjä. Suomi on osa Eurooppaa ja Euroopan unionia ja kuuluu osaksi yleiseurooppalaista kulttuuria. Kristinusko saapui Suomeen noin tuhat vuotta sitten, kun roomalais-katolinen kirkko lähetti maahamme lähetystyöntekijöitä. Kristinusko saapui Suomeen myös idästä ortodoksisessa muodossa.

Kristillinen kirkko Suomessa koki muutoksen noin 500 vuotta sitten reformaation seurauksena. Martti Luther, joka oli saksalainen munkki ja teologian professori, aloitti uudistuksiin tähtäävän työn roomalais-katolisessa kirkossa 1500-luvulla. Hän oli vakuuttunut siitä, että evankeliumin pääasia Kristuksen sovitustyöstä ja ihmisen pelastuksesta oli vaarassa hautautua vähempiarvoisten asioiden alle. Hän halusi, että kirkko taas selkeästi julistaisi Kristusta ainoana pelastustienä.

Tämä Lutherin uudelleen löytämä evankeliumin aarre käynnisti reformaation eli uudistumisen suuressa osassa Keski- ja Pohjois-Eurooppaa. Sen myötä Pohjoismaiden aiemmin roomalais-katoliset seurakunnat muuttuivat evankelis-luterilaisiksi seurakunniksi ja Suomeen syntyi evankelis-luterilainen kirkko.

Evankelis-luterilainen usko oli sitten satoja vuosia käytännössä ainoa ja virallinen uskonto Suomessa. Lähes kaikki suomalaiset kuuluivat kirkkoomme syntymästä ja kasteesta aina kuolemaansa saakka. Luterilaisen kirkon ohella Suomessa oli vain pieni ortodoksinen kirkko, joka vaikutti erityisesti itäisessä Suomessa.

Noin 150 vuoden ajan meillä on ollut myös muita, pieniä kirkkoja. Sellaisia kuten metodisteja, vapaakirkkoja ja helluntaiseurakuntia sekä uudelleen pieni katolinen kirkko. Vuonna 1923 säädettiin uskonnonvapauslaki. Se turvasi jokaiselle kansalaiselle oikeuden tunnustaa mitä tahansa haluamaansa uskoa.

Uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus on laskenut hiljalleen. Kuitenkin vielä 1980-luvulla yhä yli 90 % suomalaisista kuului ev.-lut. kirkkoon. 2000-luvulla kirkosta eroaminen ja maallistuminen ovat kuitenkin kiihtyneet. Samalla maahanmuutto on tuonut maahamme paljon myös muiden uskontojen kuin kristinuskon edustajia. Tällä hetkellä noin 65 % suomalaisista kuuluu ev.-lut. kirkkoomme, eli edelleen melkein 2/3 suomalaisista. Vaikka kirkkoon kuuluvien osuus on Suomessa laskenut, on se kuitenkin globaalisti ajatellen edelleen varsin korkea.

Pohjoisessa Suomessa kirkosta vieraantuminen on ollut hitaampaa, sillä maallistuminen ja monikulttuuristuminen ovat ripeintä etelän kaupunkiseuduilla. Omassa hiippakunnassani, Oulun hiippakunnassa kirkkoon kuuluu keskimäärin n. 73 % alueen asukkaista. Hiippakunnassani on myös muutamia seurakuntia, joihin kuuluu yli 90 % kyseisen paikkakunnan asukkaista.

Missionaarisia haasteita Suomessa

Kirkon missionaarinen työ kohtaa monenlaisia haasteita Suomessa. Ajattelen, että mitään ei tapahdu ilman Jumalan sallimusta. Siksi haasteet ja vaikeudetkin kirkon työssä kuuluvat Jumalan suunnitelmaan. Ne voidaan nähdä Jumalan antamina mahdollisuuksina. Tässä tuleekin mieleen apostoli Paavalin sana:

”Minulle on avautunut ovi suureen ja hedelmälliseen työhön, ja vastustajia on paljon.” (1. Kor. 16:9)

Ensinnäkin mainitsen sekularisaation haasteen. Osana länsimaista 1900-luvun kehitystä Suomikin on muuttunut kovaa vauhtia yhä maallistuneemmaksi yhteiskunnaksi. Joskus puhutaan myös jälkikristillisestä kulttuurista. Kristinusko on menettänyt valta-asemaansa hiljalleen. Uskonnosta on tullut hyvin henkilökohtainen asia eikä uskonnollista vakaumusta pidetä näkyvästi yhteiskunnassa esillä.

Suomessa tähän voi vaikuttaa myös vaatimattomuutta ja nöyryyttä korostava kulttuuri, jossa muutenkaan ei arvosteta kovin paljoa näkyvää esillä olemista tai itsensä julki tuomista. Suomalaisessa kulttuurissa halutaan myös antaa tilaa toisille, ja sen takia saatetaan jopa arastella oman uskon esiin tuomista.

Ne ihmiset, jotka eivät elä aktiivisesti seurakunnan yhteydessä ja joille usko ei ole enää kovin arkipäiväistä todellisuutta, luopuvat nyt herkästi kirkon jäsenyydestä. Monet eivät halua olla kirkon jäseniä enää vain perinteen ja perinteisten arvojen takia. He kokevat usein, ettei kirkon sanoma enää puhuttele heitä henkilökohtaisesti.

Länsimaissa voimakkaasti vaikuttava viihdeteollisuus sekä monet henkiset ja ideologiset virtaukset tuntuvat tarjoavan monille kiehtovampia ajatuksia ja tuntemuksia. Toisaalta monet tuntevat samalla tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä omassa elämässään. Kaupungistumisen myötä monet ovat myös muuttaneet yksin asumaan ja heitä vaivaa kova yksinäisyys.

Monet niistäkin ihmisistä, jotka ovat nimellisesti kristittyjä, eivät osallistu enää kovin aktiivisesti jumalanpalveluksiin tai muihin seurakunnan tilaisuuksiin. Kirkon jäsentenkin uskonnolliset vakaumukset voivat olla moninaisia. Vaikka he pysyvät kirkkomme jäseninä, niin he eivät sitoudu kirkon oppiin kaikilta osin. Myös heidän tietonsa kristillisistä arvoista ja kristinuskon opetuksista saattavat olla nykyään vähäisiä. Tässäkin näkyy länsimainen individualismi. Yksilöiden arvoja määrittää usein enemmän ystäväpiiri. Se mitä ystäväpiiri kulloinkin pitää tavoiteltavana tai arvostettavana, muokkaa ihmisten uskonnollisia käsityksiä ja arvoja.

Missionaarisia vahvuuksia ja mahdollisuuksia Suomessa

Kirkollamme on kuitenkin myös selkeitä vahvuuksia. Meidän onkin syytä nähdä Jumalan antamat mahdollisuudet. Jos katsomme vain omaan itseemme, ajattelemme helposti, ettei toivoa ole. Kun luotamme Jumalaan, saamme olla varmoja, että hän itse tekee työtään ihmisten sydämissä Pyhän Hengen kautta. Meidän tehtävämme niin Suomessa kuin teidän täällä Tansaniassa on levittää Jumalan sanaa. On kylvettävä ahkerasti, kuten Raamattu opettaa:

»Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.» (Luuk. 8: 5-8)

Kirkossamme on toimintamuotoja, jotka pärjäävät hämmästyttävän hyvin. Näin on, vaikka kirkkoa ja kristillistä uskoa haastetaankin yhä enemmän. Esimerkiksi diakoniatyön arvostus on koko yhteiskunnassa erittäin korkealla tasolla. Ihmisten on helpompi uskoa, kun he näkevät, että kristityt eivät ainoastaan puhu Jumalan rakkaudesta, vaan myös konkreettisesti tekevät hyvää erityisesti niille ihmisille, joilla on elämässään vaikeaa. Voisi siis sanoa, että vaikka diakonia on arvokasta itsessään, niin sillä on myös missionaarinen merkitys. Se on todiste uskosta.

Oulun hiippakunnan diakonian hiippakuntasihteeri Mirva Kuikka kertoo diakoniatyöstä hieman tarkemmin (alla esimerkki, jota voit muokata, mutta pituus suunnilleen tämä):

Diakonia on kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta nousevaa työtä niiden parissa, joiden hätä on suurin tai joita muut eivät auta. Diakoniatyön tarkoituksena on ottaa huomioon ihminen kokonaisvaltaisesti siten, että aineelliset, henkiset ja hengelliset tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Konkreettisia toimintamuotoja ovat kahdenkeskiset sielunhoidolliset keskustelut, ilmaiset tai halvat yhteiset ateriat sekä ruuan jakelu ja kotikäynnit yksinäisten luona.

Toinen toimintamuoto, jolla on nykyään vahva missionaarinen merkitys, on rippikoulu. Rippikoulu on suunnattu aikuistuville nuorille, yleensä n. 15-vuotiaille. Yli 73 % kaikista suomalaisista 15-vuotiaista kävi rippikoulun viime vuonna. Eli enemmän kuin mikä kirkon jäsenyysprosentti (65 %) on! Pappisasessori Mirva Ahola kertoo rippikoulutyöstä hieman tarkemmin (alla esimerkki, jota voit muokata, mutta pituus suunnilleen tämä):

Rippikoulut pidetään Suomessa yleensä rippikoululeirinä. Nuoret lähtevät papin ja nuorisotyöntekijän kanssa usein noin viikon mittaiselle leirille johonkin leirikeskukseen. Rippikoulussa käsitellään kristinuskon perusasioita kuten Isää ja Poikaa ja Pyhää Henkeä, Raamattua, kirkon elämää, sakramentteja ym. Lisäksi pohditaan myös tunne-elämää, seurustelemista, eettisiä kysymyksiä ja aikuiseksi kasvamista. Rippikouluissa rohkaistaan nuoria myös mukaan seurakuntien nuorisotyöhön. Niiden nuorten määrä, jotka kastetaan ja liittyvät seurakuntaan rippikoulun jälkeen, kasvaa koko ajan.

Eräänlainen missionaarinen mahdollisuus Suomen tilanteessa ovat suuret kirkolliset juhlapyhät. Joulun ja pääsiäisen aikaan kirkkoihin tulee moninkertaisesti ihmisiä normaalijumalanpalveluksiin verrattuna. Samoin esimerkiksi 1. adventtisunnuntai, pyhäinpäivä ja mikkelinpäivä ovat suosittuja kristillisiä juhlapyhiä, jolloin kirkoissa on enemmän väkeä.

Suomessa järjestetään yhä Suomen itsenäisyyspäivänä (6.12.) valtiollinen juhlajumalanpalvelus, joka televisioidaan suorana kaikkiin koteihin. Tasavallan presidentti, hallituksen jäsenet ja parlamentin jäsenet sekä johtavat henkilöt hallinnosta ja puolustusvoimista osallistuvat itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen. Myös eduskunta kokoontuu istuntokautensa alussa ja lopussa avajaisjumalanpalvelukseen.

Myös se, että kaikissa vähänkin suuremmissa sairaaloissa on sairaalapappeja, on osoitus kirkon missionaarisesta otteesta. Valtion palkkaamina myös vankiloissa on vankilapappeja. Voidaan siis sanoa, että vaikka maallistuminen etenee Suomessa, niin kristillinen usko ja kirkon työ ovat toisaalta vahvasti läsnä yhteiskunnassa.

Seurakunnat ovat viime vuosina kehittäneet myös aivan uudella tavalla tavoittavaa toimintaa. Yhtenä mission välineenä haluaisin mainita jumalanpalvelusten live-striimaukset, josta pappisasessori Ilkka Mäkinen kertoo hieman tarkemmin (alla esimerkki, jota voit muokata, mutta pituus suunnilleen tämä):

Kun Covid-epidemia esti ihmisiä saapumasta kirkkoon, alkoivat käytännössä lähes kaikki seurakunnat lähettää jumalanpalveluksia online internetissä. Tällä hetkellä jumalanpalveluksiin osallistuu internetin kautta suunnilleen yhtä paljon, jopa enemmän, ihmisiä kuin paikan päällä. Tämä on suuri mahdollisuus, koska internetin kautta jumalanpalveluksia seuraa moni sellainenkin ihminen, joka ei aikaisemmin käynyt kirkossa. Tässä on haasteena kuitenkin se, että etäosallistuminen heikentää sitä koettua yhteisöllisyyttä, joka on mahdollista ihmisten tullessa fyysisesti jumalanpalvelukseen.

Toinen missionaarinen mahdollisuus on evankeliumin levittäminen sosiaalisen median välityksellä. Lähes kaikissa Suomen seurakunnissa hyödynnetään sosiaalisen median kanavia evankeliumin sanoman levittämisessä ja ihmisten kutsumisessa seurakunnan tilaisuuksiin. Käytetyimpiä sovelluksia ovat Facebook, Instagram, TikTok ja YouTube. Niiden kautta myös monia nuoria on saatu kiinnostumaan kristinuskosta uudella tavalla. Vaikka kristillinen sisältö sosiaalisen median kanavilla on hyvin kirjavaa, niin sitä voi kuitenkin hyödyntää uutena mahdollisuutena jakaa myös hyvää ja oikeaa opetusta. Raamatun ja terveen kristillisen opin opetusta täytyy tehostaa, myös nettikanavia hyödyntäen.

Meillä on Suomessa paljon tehtävää jumalanpalveluselämän saamisessa enemmän missionaariseksi. Jumalanpalveluksia täytyy Suomessa kehittää aiempaa kutsuvammiksi ja yhteisöllisemmiksi. Siinä voimme ottaa oppia teiltä täällä Tansaniassa.

Meidän täytyy Suomessa lisäksi tarjota palvelupaikkoja seurakuntalaisille, jottei heidän roolinsa jää passiiviseksi kirkon penkissä istujaksi. Monet suomalaiset ovat käytännöllisiä ihmisiä, ja he tykkäävät, jos heillä on jokin selkeä tehtävä. Olla esimerkiksi jakamassa virsikirjoja kirkossa, lukemassa tekstejä tai käydä vaikkapa ulkoiluttamassa jotakin ikäihmistä osana seurakunnan diakoniatoimintaa.

Tarvitsemme myös uudenlaista verkostoituvaa työotetta. Niin että menemme kirkon seinien sisäpuolelta ulos ja viemme evankeliumin hyvää sanomaa kouluihin, työpaikoille ja harrastustoiminnan pariin. Meidän täytyy yhä paremmin tutustua ja ystävystyä ihmisten kanssa paikkakunnillamme ja kertoa avoimesti seurakunnan toiminnasta ja kutsua kirkon yhteyteen.

Musiikki on myös tärkeä mission väline. Piispan teologinen erityisavustaja Pekka Mustakallio kertoo musiikin roolista seurakunnan toiminnassa (alla esimerkki, jota voit muokata, mutta pituus suunnilleen tämä):

Musiikki on universaali kieli ja se tuo ihmisiä helposti yhteen. Nekin ihmiset, jotka eivät helposti tule jumalanpalveluksiin, saattavat tulla kirkoissa järjestettäviin konsertteihin. Niiden kautta hengellinen sanoma tavoittaa isoja määriä ihmisiä. Joulun aikaan myös monenlaiset joululaulutilaisuudet keräävät kirkot täyteen. Yksi esimerkki musiikin käytöstä ulospäin suuntautuvassa työssä on Oulun torilla adventin aikaan järjestettävä musiikkitapahtuma nimeltä Hoosianna-juhla. Se tavoitti satoja oululaisia. Se oli hyvä osoitus, että täytyy lähteä kirkosta toreille, laittaa kirkon teltta pystyyn ja olla siellä kohtaamassa ihmisiä. Adventin sanoma puhutteli monia tuolla torilla.

Yhteenveto

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on hyvät mahdollisuudet tehdä työtä. Vaikka maallistuminen etenee, niin ihmiset suhtautuvat pääsääntöisesti hyvin myönteisesti kirkon toimintaan. Aivan viime aikoina on havaittu myös uutta kiinnostusta uskoa kohtaan. Erityisesti nuorten miesten keskuudessa uskonnollisuuden on tutkimusten mukaan todettu vahvistuneen. Näen tässä Jumalan antaman mahdollisuuden, johon meidän kirkkona ja kristittyinä on syytä tarttua.

Kaikki ei voi pysyä kirkossamme ennallaan, vaan kirkkomme täytyy ottaa uutta otetta missioon. Samalla tarvitsemme rukousta sekä uskoa ja luottamusta Jumalan mahdollisuuksiin. Usein jos katsomme vain omiin mahdollisuuksiimme, niin tuntuu että menetämme toivomme mission suhteen. Mutta luottakaamme myös Jumalaan ja tehkäämme työtä iloisena siitä, että saamme olla Jumalan ja Kristuksen palveluksessa.

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. (Jer. 29:11)

Meitä jokaista kutsutaan eläviksi jäseniksi Kristuksen seurakunnassa. Me olemme kuin oksia, jotka pysymme elävinä ainoastaan, jos pysymme kiinni rungossa, joka on Jeesus Kristus. Haluankin päättää luentoni Raamatun kehotukseen meille jokaiselle:

”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu. Kaikukoon kiitoksenne runsaana.” (Kol. 2: 6-7)