Kilvoittelun päämäärä

Rakkaat seurakuntalaiset,

Olemme tänään koolla yhteisessä messussa kuulemassa Jumalan sanaa ja osallistumassa Herran pyhälle ehtoolliselle ja iloitsemassa keskinäisestä yhteydestämme. Samalla iloitsemme Kempeleen seurakunnasta, jonka piispantarkastusviikonloppu huipentuu tähän juhlamessuun.

On ollut ilo kiertää tätä hienoa seurakuntaa torstaista lähtien ja tutustua myös kempeleläisiin keskellä arkista aherrusta. Olen seurueeni kanssa kulkenut Kempeleessä ristiin rastiin tavaten niin yrittäjiä, kunnan väkeä kuin teitä seurakunnan luottamushenkilöitä ja työntekijöitä. Tätä viikkoa on edeltänyt kovasti valmisteluja seurakunnassanne. Nyt saamme piispantarkastuksen päätökseensä ja katsomme seurakuntaanne kiitollisin mielin.

Kirkkovuodessa tämä sunnuntai on kolmas sunnuntai ennen paastonaikaa, ja kirkkovuoden mukaisena aiheena on ”ansaitsematon armo”. Tätä sunnuntaita nimitetään myös latinankielisellä nimellä septuagesima, joka tarkoittaa lukua seitsemäskymmenes. Luku tulee siis pääsiäiseen jäljellä olevien päivien mukaan. Eli kymmenen viikon päästä koittaa pääsiäinen.

Tahdon tervehtiä teitä päivän Uuden testamentin lukukappaleen sanoilla Paavalin 1. kirjeestä korinttilaisille:

Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. (1. Kor. 9: 24-25)

Nämä Paavalin sanat Korinttin seurakunnalle ammentavat tutusta antiikin kulttuurin aiheesta, nimittäin urheilukilpailuista. Antiikin kreikkalaisessa kulttuurissa kilpaurheilu oli tärkeässä asemassa, ja aivan samaan tapaan kuin meidänkin aikanamme, jo tuolloin ihailtiin kuuluisia urheilijoita ja heidän saavutuksiaan. Kreikkalaisen sivistyksen saaneena Paavali tunsi tuon urheiluperinteen läpikotaisin.

Kenties Paavalikin oli jännittänyt mukana stadioneilla kilpailujen lopputuloksia. Niin kuin minuakin tuppaa kovasti jännittämään urheilukentän katsomoissa tai television ääressä oman urheilijatyttäreni juoksut. Mutta Paavali valitsee tämän urheiluesimerkin erityisesti korostaakseen kaikkein tärkeintä palkintoa. Sitä joka on katoamaton.

Ei Paavali sitä tarkoita, että täytyy juosta toisia vastaan ja voittaa muut. Ei, siitä en usko olevan kyse. Paavali kirjoittaa siitä, että kilpailussa tavoitellaan päämäärää. Jokainen ihminen käy, kuten kuuluisa urheilusanontakin sanoo, omaa kilpailua, pelaa omaa peliä. Mutta omassa kilpailussa Paavali kannustaa meitä tavoittamaan päämäärän, joka meillä on kristittyinä näkyvissä.

Haluan rohkaista sinuakin olemaan tietoinen tuosta päämäärästä, joka meillä jokaisella kristityllä on. Muistamaan sen arjen ja juhlan keskellä. Toki meidän ei tarvitse kieli vyön alla, hiki hatussa, pinnistellä ja ponnistella ansaitaksemme pelastuksen ja pääsyn taivasten valtakuntaan. Ei, siitäkään ei ole kyse. Vaan siitä että tietoisesti haluamme saavuttaa myös sen päämäärän, joka meille Kristuksen työn tähden on lahjana annettu.

Hieman leikkisästi toki voin kannustaa nyt Kempeleen seurakuntaakin huippusuorituksiin. Olemme tarkastelleet seurakunnan nykytilaa ja tähynneet noin kymmenen vuoden päähän, vuoteen 2035. Että millainen Kempeleen seurakunta voisi silloin olla parhaimmillaan, jos teemme työtä tänään päämäärätietoisesti?

Siihen työhön ja kasvuun rohkaisen Kempeleen seurakuntaa edelleen. Rakentumaan edelleen Jumalan armon ja hyvän sanoman varaan, ja jatkamaan sitä arkista hyvää työtä, mitä täällä on totuttu tekemään.