Keskeneräinen kirkko

Joh. 16:23–33

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.

Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”
Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”

”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” 

Kirkkoon saapuu paljon ihmisiä. Olen Pohjois-Tansaniassa, Mwanzan kaupungin ulkopuolella pienessä Misasin maaseutuseurakunnassa. Ihmiset tulevat kirkkoon kävellen – tai no, lapset juosten, niin kuin kaikkialla. Pastori saapuu paikalle moottoripyörällä. Perheet viettävät juhlapäivää yhdessä. Aina, kun on jumalanpalvelus, on juhla.

Mukana ovat kaikki, vauvoista isovanhempiin. Päälle on puettu kauneimmat ja värikkäimmät vaatteet. Penkit loppuvat kesken ja lapset istuvat lattialla punaisella hiekalla. Kirkossa on maalattia, mutta se ei estä jumalanpalveluksen pitoa. Sillä on merkitystä, että kirkossa on sentään seinät ja katto!

Kirkko on rakkaudella rakennettu. Seurakunta on silmin nähden ylpeä ja onnellinen kirkostaan. Kirkko saanut juuri myös uudet ikkunat. Ei kuitenkaan sellaisia, niin kuin täällä Oulun tuomiokirkossa, vaan valurautaiset kehikot ja ristikkokoristeet, tyystin ilman lasia. Kattopellit saatiin hankittua hiippakunnan avustuksella.

Vaikka kirkko ei ollut vielä ihan valmis, siellä vietettiin riemullinen jumalanpalvelus. Jäin pohtimaan, miten vahvasti keskeneräisyys kuuluu kirkon olemukseen. Kirkko ei ole vielä päässyt perille. Kirkko on matkalla, pyhiinvaellusmatkalla halki maailman. Tällä matkallaan se todistaa ylösnousseesta Kristuksesta.

Toinen oivallus tuosta hetkestä oli siinä, että Misasin seurakunta eli hyvin selvästi missionaarisessa tilanteessa, lähetystodellisuudessa. Uusia ihmisiä liittyi seurakuntaan, heitä kastettiin ja evankeliumia vietiin eteenpäin monin eri tavoin.

Yhtä hyvin missionaarisessa tilanteessa elämme Oulussa ja Helsingissä, Nepalissa ja Senegalissa, Taiwanilla ja Thaimaassa. Lähetys ei ole enää pitkiin aikoihin ollut yksisuuntaista liikettä ns. kristityistä maista ns. lähetyskentille. Nuo käsitteetkin ovat jo vanhentuneita. Kirkon missio toteutuu kaikkialla siellä, missä ihminen kaipaa elävää yhteyttä Kristukseen ja siellä missä lähimmäisen rakkaus toteutuu ja missä etsitään oikeudenmukaisuuta.

Usein viittaamme Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn lähetyksen alkupisteenä. Lähetyksen, kirkon mission juuret ovat kuitenkin kauempana ja syvempänä. Ne ovat syvällä kolmiyhteisen Jumalan olemuksessa ja Jumalan rakkaudessa.

Lähetys on osallistumista Jumalan lähetykseen, missio Deihin. Oleellista ei ole ihmisten ponnistelut, vaan se, että seurakunta ja kaikki kristityt ovat osallisia Kolmiyhteisen Jumalan pelastavasta toiminnasta maailmassa.

Lähetys ei ole vain kirkon työmuoto tai työala, vaan kirkon ja seurakunnan olemisen tapa. Lähetys onkin nähtävä hyvin monimuotoisena ja kokonaisvaltaisena koko Raamatun punaisena lankana.

Lähetys on, totta kai, että julistamme evankeliumia rohkeasti, jaamme sakramentteja ja rakennamme kirkkoja, kuten Misasin seurakunta. Lähetyksen kokonaisvaltaisuuteen kuitenkin kuuluu koko ihmisen ja myös luomakunnan huomioon ottamien.

Lähetystyö on myös osallistumista työhön rauhan ja oikeudenmukaisuuden sekä ihmisoikeuksien puolesta. Myös ilmastonmuutoskysymykset ovat ihmisoikeuskysymyksiä, ja siksi nekin ovat lähetyksen agendalla.

Lähetystyöhön tarvitaan meidät kaikki. Tarvitaan niitä, jotka ovat valmiita raottamaan kukkaronsa nyörejä lähetyksen tarpeiden ja vähimpien veljiemme ja sisartemme hyväksi. Tarvitaan niitä, joiden kutsumuksena on lähteä konkreettisesti tekemään eri maissa työtä yhdessä paikallisten ihmisten kanssa, ja heidän ohjauksessaan.

Kysymys on kutsumuksesta, joka koskee kaikkia kristittyjä. Kutsumuksen antaa itse Jumala, joka on ohjannut tapahtumia taustalla niin, että olemme nyt tänään tässä.

Te tänään lähetystyöhön siunattavat olette tärkeällä paikalla. Pääsette Jumalan käsinä ja jalkoina, tekemään työtä, jonka kautta Jumalan valtakunta ja oikeudenmukaisempi maailma vähitellen tulee näkyviin.

Älkää siis pelätkö pahaa, vaan menkää sinne, mihin olette saaneet kutsun mennä. Olkaa niiden ääni, joilla ei ole ääntä ja puolustakaa kaikkein heikoimpien oikeuksia. Tänään teidät siunataan lähetystyöhön. Siinä on kysymys ennen muuta koko kirkon antamasta valtuutuksesta ja siunauksen pyytämisestä työllenne.

Mutta ilman yhtä asiaa ei voi olla lähetystä. Tarkoitan rukousta. Evankeliumiteksti antaa paljon sytykkeitä pohtia kirkon mission ja rukouksen yhteyttä.

”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille”, sanoo Jeesus evankeliumissa. Aikamoinen lupaus siitä, mikä rukouksen merkitys voisi olla ihmisen elämässä. ”Mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille”?

Inhimillisesti ajateltuna ensin tulee mieleen, että kuinka tämä voisi edes olla mahdollista. Että ihanko mitä tahansa voimme pyytää? Kyllä, pyyntöjen aiheita ei ole rajattu. Saamme rukouksessa tuoda Jumalalle kaikki huolemme ja tarpeemme. Kuitenkin meitä kehotetaan rukoilemaan ja pyytämään asioita Taivaalliselta Isältä Jeesuksen nimessä. Mikä tahansa itsekäs tai lähimmäisen rakkauden vastainen pyyntö ei ole Jumalan mielen mukainen rukous.

Rukous on vuoropuhelua Jumalan kanssa ja hänen läsnäolossaan viipymistä. Rukous ole kuitenkaan ole pyyntöautomaatti. Tärkeää on pyytää, mutta yhtä tärkeä kuulla, miten Jumala vastaa.

Rukous on avautumista Jumalan todellisuudelle. Kun näin teemme ja rukoilemme Jeesuksen nimessä, suostumme Jumalan tahtoon. ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa” rukoilemme tänäänkin. Jumala vastaa kyllä rukouksiimme. Hän vastaa omalla ajallaan ja silloinkin, kun emme saa pyyntömme mukaan.

Tuo evankeliumiteksti avaa paitsi rukoukselle myös lähetykselle aivan uskomattoman kauniin ikkunan. ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Jeesus puhuttelee seuraajiaan realistisesti rakentamatta heille pilvilinnaa. Hän sanoo: ”Maailmassa olette ahtaalla.” Tämä on myös Kristuksen kirkon osa eri puolilla maailmaa. Kristus ei lupaa sitä, ettei ahtautta tule, vaan sitä, että kun olemme maailmassa ahtaalla, Hän itse on kanssamme.

Kristus kutsuu meitä rohkeuteen Jumalan valtakunnan työssä, sillä Hän on voittanut maailman. Kirkko elää missiotaan todeksi Kristuksen voitosta käsin.

Moni ihminen kaipaa sanomaa Jumalan rakkaudesta. Moni ihminen kaipa ihmisarvoisen elämän toteutumista. Arvelen, että nämä ihmiset voivat yhtyä Jesajan kirjan sanoihin: ”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: ”Sinun Jumalasi on nyt Kuningas.” (Jes. 52:7)