Piispa Jukka Keskitalon saarna Varhaiskasvatuksen neuvottelupäivien messussa Oulun tuomiokirkossa 19.9.2024

Ps. 139:13–18.

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.
Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala,
kuinka valtava onkaan niiden määrä!
Jos yritän niitä laskea,
niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä.
Minä lopetan,
mutta tiedän: sinä olet kanssani.

 

Rakkaat kristityt, sisaret ja veljet,

Sinä olet Jumalan silmissä aarre. Sinä olet Jumalan silmissä aarre. Jumala katsoo sinuun ja näkee sinut. Hän näkee sinussa luomistyönsä. Hän näkee sinussa yksilön ja persoonan. Sellaisen, jonka hän on luonut itselleen vastinpariksi. Kykeneväksi vuorovaikutukseen, ruumiilliseksi, henkiseksi ja hengelliseksi olennoksi. Oman rakkautensa kohteeksi. Hän on luonut sinut myös kykeneväksi arvioimaan omaa toimintaansa eli paitsi tuntevaksi, myös järjelliseksi olennoksi. Jumala etsii yhteyttä sinuun ja minuun, kaikkiin luomiinsa olentoihin.

Tästä samasta kertoo tuttu psalmi 139. Psalminkirjoittaja puhkeaa siinä kiitokseen ylistämään Jumalaa. Psalminkirjoittaja on ihmetyksen vallassa positiivisesti ymmärrettynä. Hän on havahtunut ihmettelemään elämän suuruutta ja ihmisenä olemisen hämmästyttävyyttä. Elämähän on ihme. Kuinka usein pysähdyt pohtimaan sitä oman arkesi keskellä? Työtehtäviin valmistautuessa tai kaupan kassajonossa? Minä myönnän, että usein itse unohdan koko asian. Viikkokausiksi. Kunnes joskus taas, sattumankin oikusta, havahdun sitä pohtimaan.

Ihmiselämä on ja pysyy selittämättömänä, kaikesta teknologian ja tieteen kehittymisestä huolimatta. Elämään kuuluu siis aina ihmetys. Ihmetys tai ihmettely on myös uskon pohjalla.

Koska uskomme hyvään, Kolmiyhteiseen Jumalaan, niin uskomme myös siihen, että jokaisella ihmisellä on luovuttamaton arvonsa. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Sen tähden jokaista ihmistä täytyy kohdella arvokkaasti. Jokainen ihminen täytyy kohdata kunnioituksella, sillä hän on Jumalan kuva.

Tämä Jumalan kuvana oleminen koskee samalla tavalla myös pienimpiä meistä. Myös lapset, kaikessa keskeneräisyydessään, kaikessa touhukkuudessaan, ovat Jumalan kuvia. Jeesuksen sanojen mukaan lapset ovat sitä jopa enemmän kuin aikuiset. Jeesuksen mukaan lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta (Mark. 10). Lapsilla on siis jotakin, jonka me aikuiset ilmeisesti kadotamme ikääntymisen myötä. Lapsilla on jotakin sellaista, joka on erityisen vastaanottavaista Jumalan puhuttelulle. Sanoille rakkaudesta.

Tunnemme 1900-luvulta kaksi maailmaa muuttanutta kansainvälistä julistusta. Näihin kumpaankin on keskeisesti vaikuttanut uskonnollinen käsitys elämän luovuttamattomasta arvosta. Ensimmäinen on YK:n ihmisoikeusjulistus. Se takaa kaikille ihmisille yhtäläiset ihmisoikeudet mistään ominaisuudesta tai olosuhteista riippumatta. Toinen on YK:n lasten oikeuksien julistus. Sen mukaan lapsille kuuluvat kaikki samat ihmisoikeudet kuin aikuisillekin. Ja lisäksi julistus sanoo, että lapset tarvitsevat myös erityistä turvaa ja huolenpitoa. Erityistä turvaa ja huolenpitoa.

Lapsella on myös oikeus hengellisyyteen. Sillä siinä missä aikuisilla on vapaus uskontonsa harjoittamiseen, myös lapsella on oikeus elää hengellisesti. Hänellä on oikeus saada kuulla uskosta ja Jumalasta hengellisesti turvallisella tavalla. Lapselle hengellisyys on usein luontaista. Tarkoittivatkohan Jeesuksen sanat kenties tätäkin? Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta.

Te seurakuntien varhaiskasvatuksen työntekijät olette tärkeällä paikalla. Teidän työnne merkitys korostuu, koska monet vanhemmista ovat nykyajassa ujoja hengellisten kysymysten kohdalla. Monet vanhemmat kokevat ettei heillä ole välineitä tukea lapsen hengellistä kasvua. Saatetaan ajatella, että ”annetaan lapsen itse päättää”, kun hän kerran sitten aikuistuu. Mutta me tiedämme, ettei lasta voi kasvattaa umpiossa. Lapsen kuuluu saada pohtia myös elämänarvoja ja hengellisiä kysymyksiä. Mieleeni tulee tunnettu pilakuva, jossa vanhemmat eivät opeta lapselleen mitään kieltä, etteivät vaikuttaisi lapsensa kasvuun negatiivisesti. He toteavat vain, että annetaan lapsen päättää kielensä sitten itse kun hän on kasvanut isoksi. Mielestäni rinnastus on osuva. Jostakin samankaltaisesta on myös hengellisyydessä kyse.

Tässä tilanteessa teidän työnne kotien kristillisen kasvatuksen tukena korostuu.

Tässä toimintaympäristössä on myös tärkeää, että seurakuntien Vaka-työ on kutsuvaa ja matalan kynnyksen toimintaa. Ja kuitenkin niin, että siinä kuuluu selkeä kristillinen perussanoma. Meidän tulee vaalia hengellistä ydintämme seurakuntina. Ilman sitä meillä ei ole mitään erityistä annettavaa.

Kuulemamme psalmiteksti ei koske vain siis meitä isoja ihmisiä, se ei koske vain pieniä ihmisiä. Se koskee meitä kaikkia. Jumalan lapseus on käsite, joka koskee meitä jokaista. Sen ei ole tarkoitus olla meidän itsenäisyyttämme tai älykkyyttämme väheksyvää. Jumalan lapseudessa on sen sijaan kyse turvasta. Siitä että meillä on turvallinen Isä taivaassa. Hän joka on nähnyt meidät jo äitimme kohdussa. Hän joka oli luonut kaikki päivämme ennen kuin olimme itse eläneet vielä päivääkään. Hän joka on nähnyt meidät jo idullamme. Nähnyt ja ottanut meidät todesta. Osoittanut arvostuksensa meitä kohtaan omalla hyväksyvällä katseellaan. Jaetaan mekin sitä samaa katsetta eteenpäin, lapsille ja myös työkavereille.

Sinutkin on Jumala siis luonut sisintäsi myöten. Sinäkin olet Jumalalle hyvin rakas. Sinäkin olet omalla paikallasi arvokas!

Jeesuksessa ja hänen tavassaan kohdata ihmisiä näemme Jumalan hyvyyden meitä ihmisiä kohtaan. Jeesus myös maksoi velkamme, jotta meidän omatuntomme voisi olla puhdas. Niin että mekin saisimme yhteyden ja halun rakastaa toisiamme. Jumala on tullut meitä lähelle, jotta meissä syttyisi rakkaus ja saisimme halun pitää huolta toisistamme, myös erityisesti niistä kaikkein pienimmistä, joita te työssänne arvokkuudella kohtaatte.

Tahdon palata vielä kuulemaamme psalmiin. Ehkäpä näistä psalmin sanoista voisi tulla vaikka hiljainen aamurukouksemme, jota lausumme mielessämme uuteen päivään valmistautuessamme:

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.