Piispa Jukka Keskitalon johdantopuhe Pyhäjärven piispantarkastuksen päätösmessussa 22.9.2024

Rakkaat veljet ja sisaret,

Tänään on juhlapäivä Pyhäjärven seurakunnassa. Tämän pyhän kirkkovuoden mukainen aihe on kristityn vapaus (18. sunnuntai helluntaista). Pyhän viesti meille on, että Usko Kristukseen vapauttaa meidät perustamasta elämäämme omien tekojen, perinnäissääntöjen tai toisten ihmisten mielipiteiden varaan. Kristus päästää meidät vapauteen ihmisten asettamista rajoituksista. Hän samalla sitoo meitä totuuteen ja rakkauteen.

Kuluneena viikonloppuna Pyhäjärven seurakunnassa ollut käynnissä piispantarkastus. Tänään juhlistammekin tässä messussa myös tämän piispantarkastuksen päätöstä. Olen seurueeni kanssa kulkenut viikonlopun aikana täällä Pyhäjärvellä monessa paikassa ja käynyt keskusteluja seurakunnan luottamushenkilöiden ja työntekijöiden sekä myös seurakunnan yhteistyökumppaneiden kanssa. Piispantarkastus on oikeastaan yhtä viikonloppua pidempi prosessi. Siihen kuuluu useita käyntejä seurakunnassa ja ennakkotehtäviä, ja se kestää puolesta vuodesta vuoteen.

Edellinen piispantarkastus Pyhäjärvellä pidettiin 13 vuotta sitten, vuonna 2011. Silloin seurakuntanne kuului itse asiassa vielä Kuopion hiippakunnan alaisuuteen, ja piispantarkastuksen toimitti piispa Wille Riekkinen. Vuoden 2020 alusta seurakuntanne sitten liittyi osaksi Oulun hiippakuntaa maakunnan ja hiippakunnan rajojen yhtenäistämisen seurauksena.

Tämän viikonlopun käynti on minulle kolmas visiitti Pyhäjärvellä piispana. Ensimmäisen kerran kävin teillä tuon mainitun hiippakuntasiirron yhteydessä tammikuussa 2020, ja viime vuonna olin mukana juhlistamassa tätä Pyhän Ristin kirkkoa, joka täytti silloin 125 vuotta.

Piispantarkastuksessa on oikeastaan kaikkein tärkeintä tarkastella seurakunnan hengellistä elämää ja toimintaa sekä tukea näitä. Pyhäjärvi on hengellisesti rikas seurakunta tässä maakuntien rajalla. Voi varmaan todeta, että seurakuntanne on aika yleiskirkollinen, vaikka toki herännäisyys on erityisesti historiallisesti vaikuttanutkin paikkakunnallanne. Pyhäjärven seurakunta elää kuitenkin vuonna 2024 vahvasti ajassa.

Haluan tervehtiä teitä Galatalaiskirjeen 5. luvun sanalla:

Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. (Gal. 5:22-23)

Nämä ovat siis Galatalaiskirjeen mukaan Pyhän Hengen hedelmiä. Pyhä Henki tekee työtään, ja sen työ näkyy esimerkiksi näissä hengen hedelmissä ihmisten välillä ja jumalasuhteessa. Pysymme toki samalla keskeneräisinä, samalla kertaa syntisinä ja vanhurskaina, niin kuin luterilainen oppi asian muotoilee. Kuitenkin Pyhä Henki muuttaa meitä samalla lähemmäksi Kristuksen kuvan kaltaisuutta. Tämä koskee siis ihan jokaista yksittäistä kristittyä. Samalla hengen hedelmät elävät ja näkyvät myös seurakunnan ja sen työyhteisön elämässä. Ja voimme hyvällä syyllä tarkastella niitä siten myös seurakunnan elämässä ja toiminnassa.

Piispantarkastuksessa katsotaan tyypillisesti 10 vuotta taaksepäin sekä 10 vuotta eteenpäin. Millainen Pyhäjärven seurakunta voisi olla tasan 10 vuoden päästä? Tällaista kuvaa olemme pitäneet silmiemme edessä. Olennaisinta nyt ja 10 vuoden päästä on joka tapauksessa perustehtävässä pysyminen. Olennaisinta on luottamus Jumalaan vaiheessa kuin vaiheessa.