Kommeimmat joululaulut, Meänkielinen tilaisuus Oulujoen kirkossa 16.12.2021

Son vain rohki hyä, että met olema voihneet taas kokkoontua yhtheen väylänvartisten kirkkotillaisuutheen, vaikka tuo koronan viholainen meitä ahistaaki. Vaikka em mie siittä halua sen enempää praatata, ko mie alan ittekki olla jo aika väsyny koko asihaan. Pari piikkiä mieki olen käyny ottamassa Oulun hallissa ja kolmatta ootan. Oikein sievästi se hoitaja pisti. Vielä etukätheen varotti, että vähän voipi nipistää. No ei vain käyny kuinkhaan.

Oli se vähän toista Karungin Aapajoen kansakoulussa silloin 60-luvun lopula, ko met kläpit menimä jonossa sinne luokan etheen; vähän vain housun liitinkiä löysäthiin ja sinne se Hanhirovan Liisa sen piikin tuikkasi. Se Liisa oli Karunkin kipusisko eli terveyssisar.

No joo, mutta nythän meilä on senthään tämä koronapassi. Se onki minusta rohki hyä. Siitä muistuki miehleen rajapassi, joka Väylänvarren väelä oli soan jälkheen rajan yli kulkemisseen ja tavaroitten tuonthiin rajan yli. Muistan semmosen olheen omala isälä ja äitiläki. Isä praatasi joskus, että meni sillä rajapassila 40-luvun lopula Ruottin puolele mettätöihin. Oli sattunu Ruottin Karungin asemalla olheen jostakin Etelä-Ruottista tullu vähän semmonen knapsu virkailia, joka vain taleerasi ympärhiinsä, eikä ollu milhään käsittäny, ko isä oli pyytäny menolippua Valkeajärvele. Soli niitä järvikyliä Ruottin Karungin takana. No sitte faariska oli tokassu, että enkeltti piljetti Vitvatnethiin. Oli se piljetin saanu ja päässy savotalle pöllin kaathoon.

No joo, mutta se näistä passiasioista. Nyt met olema kommeimmissa joululauluissa. Sehän vähän vaihtelee mitä meistä itte kukanenki pittää niistä kommeimpana. Mulla itteläki on useampia suosikkeja. Miehleen tullee tämä Arkihuolesi kaikki heitä, jonka met äsken jo freistasima laulaa. Son sävelelthään vähän mollivoittonen, mutta täksti on juuri passeli. Se rohkassee meitä heittämhään poijes turhaa ressiä, jota meinaa nykyhään usseimila olla liikaaki. Mie ittekki huomaan olevani kaikellaisten asioitten murehtia. Siksi mie varhmaan tykkäänki tästä laulusta, jossa kehotethaan heittämhään tyhjät huolet kauas poies.

Mutta on sillä arkisten huolien heittämisellä syvälisempiki meininki. Son nimittäin se, ettei pääasia unohtuis muitten touhuitten alle. Ettei joulun lapsi Jeesus unehtuis ja jopa hankheen hukkuis, niin ko yhessä toisessa laulussa laulethaan. Solis toela tähelistä, että meän joulun vietossa pääasia pysyis pääasiana. Ja sehän on se, että meile on syntyny Vapahtaja Jeesus. Tuo Jeesus-lapsi, joka tänäki jouluna liikuskellee meän syänten ovila ja kysyy, että olisko tässä syämen majatalossa tillaa. Sitä meän kaikkien passaa rauhassa hunteerata tänäki jouluna.

Mutta on mulla toinenki suosikki näitten kommeimpien joukossa. Son tämä Jouluyö juhlayö. Senhän met laulama yhessä  lopuksi. On sanottu, että solis kaikhein laajimalle mailmassa levinny joululaulu. Ja varhmaan sonki monile kielile käänetty ja niilä myöthäänsä laulettu. Sen takana on mielenkiintonen tarina. Olettekos te sitä kuuhleet? Son alun perin Itävallan alpeilta eli vuorilta peräsin tämä laulu. Pienen Oberndorfin, elikkä Ylikylän, seurakunnan urut olit kuulemma rikki ja nuori pappi Joseph Mohr oli kovin nuopeana, ko joulu oli tulossa ja näytti, ettei veisuuta voija ollenkhaan säestää. Varhmaan vielä enämpi allapäin oli kanttori Franz Gruber. Pölätti, että jouluaamun jumalanpalveluksesta tullee aika köyhä, ko ei urkujakhaan ollu.

Ko täälä on paikala Oulujoen pappi Kreivi-Palosaaren Satu ja kanttori Nurkkalan Lauri, niin vois tietenkin nuin mielenkiinnosta kysästä, että miltäs se tuntuis tulevana jouluna, jos ei Enkeli taihvaan virttäkhään pystyis uruitten säestykselä laulamhaan. Hunteerakkaapa vain omale kohalle. Tämmönen ropleemi ny kuitenkin oli Moorin Joosepilla ja Kruuperin Fransila.

No mutta sehän tarina kertoo, että se Jooseppi-pappi meni joulun alla käyhmään vuoren rintheelä nököttävhään miilunpolttajan mökhiin. Siellä oli nuori vaimo justhiinsa synnyttäny kläpin. Niitten mökki oli toela yksinkertanen ja sisälä tuassa oli lehmänkanttura ja lammaski. Ja ko se pastori katteli vaatimattomassa mökissä äitiä körmylhään lapsi sylissä ja nuorta isää siinä vieressä, niin sen ajatukset lennähti hetkessä aina Peetlehemhiin asti ja kohta parin tuhannen vuen taakse. Nuori äiti siinä viskutteli lapsen korvhaan ja heilutteli häntä unheen.

Varhmaan jo paikan päälä pastorilla alko runosuoni sykkimhään ja tämmönen runo alko muotoutua mielessä: ”Jouluyö, juhlayö, / hiljasta tallissa. / Tähti lapsele kimaltellee, / seimen vierelä vanhemmille. / Kristus oon maan pääle tullu, / meile hään syntyny oon.”

Ja ko se Jooseppi-pappi lähti mökistä taipalheele, se marsi hopusti suohraan lukkari-Fransin tykö ja saneli sen täkstin. Ja juri varsin ko pastori oli sen sanelu, niin lukkari hyrräili siihen jo sävelen. Ja sitten jouluaamun jumalanpalveluksessa seurakunnan kuoro esitti sen kitaran säestyksellä. Sen kolmanessa säkkeistössä sanothaan näin: ”Jouluyö, juhlayö. / Pimeä häviää. / Maailman pelastus ilmestynny, / vuosi ilonen tullu oon nyt. / Kristus on maan pääle tullu.”

Ja niinhän se tosiaanki tapahtu sillon pari tuhatta vuotta sitten, ko meän Vapahtaja tuli maan pääle. Silloinki Jumala aivanko kurkotti alas sieltä taihvaan korkeuesta ja anto ainoan poikansa meile Pelastajaksi. Sehän meni evankelijumissa sillä laila, että sielä oli nuoria miehiä yölä paimenessa. Mulla on vähän semmonen käsitys, että noli pannu lamphaat yöksi semmosen risuaijan sisäle. Net ei kuitenkahaan voinu luottaa, ettei peot olisi päässy sinnekki sisäle. Siksi niitten piti yöläki vartioia sitä laumaa.

Mie piän että aika kylmät nolit olosuhtheet sillon ensimäisenäki jouluna Peetlehemissä. Lunta ei vissiin tainu senthään olla, mutta yölä elukoitten perhään kattovila paimenila hääty olla juuri varsin kylmä. Soli oltava koko aijjan tiitteränä. Nukutti aivan mahottomasti, mutta sikkeitä ei saanu vettää. Luukhaan evankeljumissa seisoo, että sillon tapahtu aivan ko salamana jotaki semmosta, jota met emmä saata järellä käsittää. Evankeljumista voima lukea, että yhtä äkkiä heän eessä seiso itte Herran enkeli ja Herran kirkhaus oli heän ympärilä.

Muttei siinäkhään ollu vielä kaikki. Pölkäävitten paimenitten silmistä tippuva lopukki unet ko enkeli freistasi praatata niile: Älkää pöläkkö! Mie ilmotan teile suuren uutisen. Teile on tänhään Taavetin kaupungissa syntyny Vapahtaja. Son Kristus, Herra. Ja sitte net paniva ittensä tien pääle ja lähit juoksujalkaa sinne Peetlehemhiin ja löysivät lapsen ja Marian ja Joosepin sieltä elläinten tallista.

Mie en yhtään ihmettele, että se tuli tämän nuoren pastorin Moorin Joosepin miehleen, ko soli sielä Itävallan vuorikylässä siinä pikku mökissä ja katteli äitiä ja isää ja sitä lasta. Ja niin synty tämä maailmankuulu joululaulu.

Solis nykki toela tähelistä, että met emmä valmistauvu jouhluun vain ulkosesti siivoamalla ja kauphoin ryntäilemällä. Kaikista tärkeintä on valmistaa ommaa syäntä jouhluun. Ja ko mie sanon syän, mie en sunkhaan tarkota sitä pumppua, joka tykyttää meän rinnassa. Mie tarkotan sitä meän jokhaisen sisintä olemusta. Oikeasthaan sitä häätyis sanoa sieluksi.

Tähelistä olis seki, että met olisima jouluna siivosti ja rauhassa toistemma kanssa. Että kävis totheen se enkelten laulu paimenten keola: hyä tahto ihmisten kesken ja maan päälä rauha. Olkhoon se meän jokhaisen rukkous tämänki joulun alla.